VAALIT
KAIKEN VOI TEHDÄ REILUMMIN
Teemoja alue- ja kuntavaaleissa 2025
Lähdetään yhdessä rakentamaan oikeudenmukaisempaa, inhimillisempää ja tasa-arvoisempaa Varsinais-Suomea meille kaikille.
Olen Marke Tissari, 48-vuotias lähihoitaja, työmarkkinakonsultti, työnohjaaja ja yrittäjä. Työurani aikana olen työskennellyt kotihoidossa, ikäihmisten ja kehitysvammaisten sekä mielenterveys- ja päihdeasiakkaiden asumispalveluissa ja erityishuollon yksiköissä niin julkisella kuin yksityiselläkin sektorilla. Vuonna 2022 perustin ensimmäisen yritykseni sote-sektorille ja muutamaa kuukautta myöhemmin muutin kevytyrittäjyyteni työnohjauksissa myös varsinaiseksi yrittäjyydeksi.
Sotepalvelujen haasteet ovat minulle monin eri tavoin tuttuja, mutta olen ollut mukana myös monissa onnistuneissa projekteissa. Kaiken elämäni varrella oppimani olen valmis jakamaan ja aina ihmisiä kohdatessani odotan innolla oppivani jotain uutta.
Olen toiminut henkilöstönedustajana yli 10 vuotta erilaisissa tehtävissä kuten pääluottamusmiehenä ja työsuojeluvaltuutettuna. Tämä aika kasvatti ja vahvisti merkittävästi omaa arvopohjaani, jolle toimintani ja päätökseni rakennan. Ihmisarvo on korvaamaton ja se kuuluu ihan jokaiselle yhdenvertaisesti.
Turvallinen arki
Turvallinen arki koostuu siitä, että jokaisella ihmisellä on koti, ruokaa ja edes yksi ihminen, joka pitää huolta, kun omat voimavarat eivät riitä. Arjessa on myös voitava harrastaa itselleen mieluisia asioita.
Jokaisen ihmisen on voitava luottaa siihen, että kun tarvitsee apua, tukea tai hoivaa, sitä saa ilman jonottelua omalta lääkäriltä, hoitajalta tai ohjaajalta. Palveluiden, joita arjessa eniten tarvitaan, on oltava helposti saavutettavissa lähellä ihmisten arkea.
Toimivat palvelut
Varsinais-Suomen hyvinvointialueella on tulevalla valtuustokaudella saatava palvelut toimimaan saumattomasti yhteen. Yhteistyö kuntien, yritysten ja järjestöjen kanssa on nostettava kehittämisen kärkihankkeisiin.
Painopiste on siirrettävä ennaltaehkäiseviin ja kynnyksettömiin palveluihin. Mitä varhaisemmassa vaiheessa ihmisten tarpeisiin vastataan, sitä paremmin pystymme hallitsemaan kustannuksia. Tarvitsemme vision, jossa katse on 10 vuoden päässä.
Hyvinvoiva henkilöstö
Jotta ihmisillä olisi turvallinen arki, meidän on saatava palvelut toimimaan koko Varsinais-Suomen alueella. Se ei onnistu ilman hyvinvoivaa ja ammattitaitoista henkilöstöä.
Henkilöstön hyvinvointiin on panostettava. Henkilöstöpolitiikan on oltava oikeudenmukaista ja inhimillistä. Henkilöstöprosessien on oltava avoimia ja kaikki on otettava mukaan kehittämiseen.Perehdytykseen ja perehdyttämiseen on sitouduttava.
Henkilöstölle on luotava mielekkäät urapolut, laajat koulutusohjelmat ja motivoivat palkkausjärjestelmät. Palkan on vastattava työn vaativuutta, ja lisävastuista sekä joustamisesta on maksettava kunnon korvaukset. Työterveyshuollon on oltava kumppani läpi työuran. Henkilöstön hyvinvointi saavutetaan kohtaamalla työntekijät yksilöinä.
Marke Tissari
Asiantuntijuuteni, paikallistietämykseni
ja henkilökohtainen panokseni
ovat käytössäsi alue- ja kuntavaaleissa 2025.
IHMINEN, PUOLELLASI.
Teemoja aluevaaleissa 2022
Pitkä ja kattava työkokemukseni lähihoitajana on kertynyt sekä julkisella että yksityisellä sektorilla 20 vuoden aikana monipuolisesti kotihoidosta, vanhusten palveluasumisesta, kehitysvammaisten palveluista sekä mielenterveys- ja päihdetyöstä.
Yli 10 vuoden kokemukseni pääluottamusmiehenä, parin vuoden kokemukseni työsuojeluvaltuutettuna sekä seitsemän vuoden kokemukseni kouluttajana työelämän pelisäännöistä on tehnyt minusta osaavan neuvottelijan, joka neuvotteluissa miettii omaa ratkaisuehdotustaan kokonaisuutena pahimman ja parhaimman vaihtoehdon kautta. Lopputulos on usein tyydyttänyt organisaation kaikkia osapuolia.
Nämä ominaisuuteni ja kokemukseni olen valmis antamaan käyttöösi tulevassa aluevaltuustossa.
Marke Tissari
aluevaalit 2022
HYVINVOINTI. ARVOKKAINTA MITÄ MEILLÄ ON.
Teemoja aluevaaleissa 2022
Olen Marke Tissari, 44-vuotias lähihoitaja ja työnohjaaja.
Työurani aikana olen työskennellyt kotihoidossa, vanhusten palveluasumisessa ja kehitysvammaisten erityisyksiköissä sekä mielenterveys- ja päihdeyksiköissä niin julkisella kuin yksityiselläkin sektorilla ympäri Etelä- ja Länsi-Suomea. Tunnen monipuolisesti sotepalvelujen arjen ongelmat, mutta myös onnistuneet ratkaisut.
Olen toiminut pääluottamusmiehenä yli 10 vuotta ja työsuojeluvaltuutettuna pari vuotta. Näissä tehtävissä minulle on kertynyt osaamista ja kokemusta erilaisista yhteistoimintaneuvotteluista, joita hyvinvointialueella tulevina vuosina tullaan runsaasti käymään.
Olen ensimmäisen kauden kunnanvaltuutettu ja Loimaan kaupunginhallituksen jäsen, nuorisovaltuuston valtuustokummi ja maakuntahallituksen varajäsen. Nämä kokemukset yhdistettynä työkokemukseeni luovat hyvän pohjan hyvinvointialueen luottamustehtäviin.
Nämä ensimmäiset aluevaalit ovat erityisen tärkeät, koska niissä valittava valtuusto luo pohjan ja tulevaisuuden suunnan hyvinvointialueelle.
Ensimmäinen valtuusto päättää niin palveluverkosta, palveluiden sisällöstä kuin henkilöstön asemasta ja osallisuudestakin. Valittu johto ja hallinto ovat vastuussa siitä, että palvelut vastaavat alueen asukkaiden moninaisia tarpeita.
Henkilöstöstä huolehtiminen ja motivointi
Haluan, että tulevan organisaation henkilöstöpolitiikka on inhimillistä ja oikeudenmukaista. Osaava ja motivoitunut henkilöstö turvataan johtamista kehittämällä, työoloja parantamalla, rekrytointia tehostamalla ja omaan työhön vaikuttamisen mahdollisuuksia lisäämällä. Palkkojen harmonisointi voidaan saavuttaa nopeastikin luomalla työn vaativuuden arviointijärjestelmä, sijoittamalla henkilöt koulutuksen ja kokemuksen mukaiseen työtehtävään sekä luomalla mahdollisuus ja kannustus edetä uralla.
Yhteistyö ja yhdessä tekeminen
Sosiaalialan järjestöillä, yhdistyksillä ja vapaaehtoistoimijoilla, niin pienillä kuin suurilla toimijoilla on tässä kokonaisuudessa valtava merkitys sekä ennaltaehkäisevien että korjaavien palvelujen tuottajina. Palvelujen tarvitsijat ovat keskiössä, ja saumattoman yhteistyön kehittämiseen eri toimijoiden ja hyvinvointialueen välillä on satsattava aikaa ja varoja.
Hyvinvointialueen valtuustoon tarvitaan yhteistyökykyisiä ja arjen työn ymmärtäviä luottamushenkilöitä, jotka ymmärtävät alueen erilaisuudet asumisessa, etäisyyksissä sekä mahdollisuuksissa saavuttaa palveluja.
Yhdenvertaiset ja laadukkaat palvelut kaikille
Jokaisen varsinaissuomalaisen on voitava luottaa siihen, että ambulanssi tai paloauto saapuvat tarvittaessa, hoitoon pääsee nopeasti niin vatsakipujen kuin mielenterveyden ongelmien kanssa, ja että tukea ja neuvoja on saatavilla juuri silloin, kun niitä tarvitaan.
Tärkeintä on, että asiakas ja potilas saavat tarvitsemansa hoidon oikeaan aikaan. Seitsemän päivän hoitotakuu yhdistettynä omalääkäri, omahoitaja ja oma-ohjaaja -järjestelmään sekä moniammatillinen tiimityöskentely varmistavat laadukkaat, asiakkaiden tarpeista lähtevät palvelut.
Palvelujen, joita arjessa eniten käytetään, on oltava helpoiten saavutettavissa – samasta paikasta tulisi saada apua ja neuvoja ongelmien kokonaisuuteen sen sijaan, että asiakkaan on osattava etsiä tukea eri luukuilta. Digitaalisten palvelujen kehittäminen lisää palvelujen saavutettavuutta.
Kustannusten yhdenvertaisuus toteutuu tarjoamalla kaikille samat palvelut aluksi asiakasmaksuja yhtenäistämällä. Tavoitteena on, että asiakasmaksut eivät nouse, ja pidemmällä aikavälillä perusterveydenhuollon asiakasmaksuja voidaan laskea ja lopulta poistaa.
Marke Tissari
Asiantuntijuuteni, paikallistietämykseni
ja henkilökohtainen panokseni
ovat käytössäsi aluevaaleissa 2022.
- 044 28 17 748
- marke.tissari@loimaa.fi
- marke.tissari@varha.fi